|
|
Eurooppa-keskus
"Eurooppa-keskus palvelee enimmäkseen ihmisten välistä vuorovaikutusta. Se on elämäntapojen kokeilua varten — paikka, jossa voi elää ja työskennellä. Siitä tulee jotain hyvin käytännön- ja elämänläheistä. Paikka, jossa buddhalaisuus ja nykymaailma kohtaavat toisensa." — Lama Ole Nydahl
|
Eurooppa-keskuksen (Immenstadt, Saksa) tarkoituksena on yhdistää kansainvälisiä maallikkobuddhalaisia
Timanttipolku-keskuksia ja -ryhmiä, varmistaa timanttipolun elävän
välityksen säilyminen ja palvella kaikkia yhdistävänä voimapaikkana.
Se toimii myös retriittikeskuksena, jossa on mahdollista järjestää
meditaatiokursseja tuhansille osallistujille. Ystävät kaikkialta
maailmasta voivat tavata siellä, jakaa inspiraatiota ja kehittyä yhdessä
— myös internetin välityksellä. Vaikka Eurooppa-keskus sijaitsee
Saksan Alppien juurella se tulee olemaan paikka, joka on lähellä
yhteiskuntaa ja elämää: paikka, jossa buddhalaisuus ja nykymaailma
kohtaavat.  
Teimme sen!
Maa-alueen
hinta kiinteistöineen oli 4,4 miljoonaa euroa. Puuttuneet kolme
miljoonaa euroa onnistuttiin keräämään vuoden 2007 kevään aikana
alle kolmessa kuukaudessa, hyvissä ajoin ennen määräajan umpeutumista. Työ on kuitenkin vasta alussa. Lahjoitukset ovat edelleen tervetulleita; rahaa tarvitaan mm. suojeltujen rakennusten entisöintiin sekä tarvittavan infrastruktuurin ja lisärakennusten rakentamiseen.
Jos olet
kiinnostunut todella suurta ja pitkäaikaista hyötyä tuottavasta
hyväntekeväisyydestä, voit osoittaa lahjoituksesi alla mainitulle
tilille. Jotta siirto olisi ilmainen, rahat kannattaa siirtää
EU-maksuna käyttäen IBAN- ja SWIFT-koodeja.
Bank: Commerzbank
Hamburg (BLZ 200 400 00), Germany
Bank Code: 200 400 00
BIC (SWIFT-Code): COPADEFFXXX
IBAN: DE36 2004 0000 0628 8088 08
Account No.: 6288088 08
Account Holder: Diamantweg-Stiftung, Europa-Zentrum
Address: Dieburger Straße 148 A, 64287 Darmstadt,
Germany |
|
Taustaa
Kaikki
alkoi 1970-luvun alkupuolella, kun 16. Gyalwa Karmapa pyysi Hannah
ja Ole Nydahlia opettamaan timanttipolkubuddhalaisuutta
lännessä. Pian ensimmäisten ryhmien ja keskusten ilmaannuttua
eräät ystävät päättivät hankkia maaseutukeskuksen. Visiona oli
tarjota toisille keskuksille yleiskansallinen asemapaikka, jossa
olisi mahdollista järjestää retriittejä ja luoda verkosto Karmapan
puolesta tehtävälle työlle. Schwarzenbergin
tila ostettiin, mutta jo kymmenen vuotta myöhemmin ryhmien
kasvu ja toiminta ylittivät sen kapasiteetin, ja työ jakaantui
moniin keskuksiin ja monien ihmisten harteille.
Samaan aikaan
vuodesta 1993 alkaen suuria dharmakursseja alettiin järjestää
partioleirillä Kasselissa Saksassa. Ensimmäistä kertaa yli 1000
buddhalaista alkoi kokoontua yhteen pisteeseen vuosi toisensa
jälkeen. Ilmaantui siis tarve saada oma paikka, jossa välttämättömiä
rakennelmia ei tarvitse joka vuosi pystyttää ja purkaa uudestaan
ja jossa on mahdollista järjestää erilaisia tapahtumia ja tavata
ympäri vuoden. Voimakenttä oli kasvamassa...
Vuonna 1999 perustettiin
The
Diamond Way Foundation, Timanttipolku-säätiö, jonka tarkoitus
on pitää huolta siitä, että projekti tulee palvelemaan maallikkobuddhalaisuuden
tarpeita. The Diamond Way Foundation toimii Eurooppakeskuksen
oikeushenkilönä.
Eurooppa-keskukseen liittyviä linkkejä
|